perjantai 3. tammikuuta 2014
MITÄ IHMETTÄ ?
Sitä löytää itsensä hyvin monesti otsikon kysymyksen ääreltä. Äänenpainot ratkaisevat sen, onko kyseessä aidosti yllätyksellinen toteamus, tietämättömyydestä kumpuava kysymys, närkästyksen tuoma toteamus tai joku muu. Sisältö voi olla vielä moninaisempi kuin osaamme kuvitellakaan. Ainakin kun on kyse minusta.
Olen saanut olla viime aikoina tutustumassa toisen maan kulttuuriin ja ihmisiin. Arvata saattaa, että mitä ihmettä - on käynyt mielessä usein, hyvin usein. Olkoonpa yhtenä esimerkkinä tarinani kutsusta tulla ruokailemaan suvun keskuuteen. Istumajärjestystä saattoi ehkä (paino sanalla ehkä ) arvailla elämän tuomalla kokemuksella ja hetkellisellä silmäilyllä....no, ei osunut ihan oikeaan sittenkään, vaan siitä ei syntynyt sen kummempia ongelmia. Hehän tiesivät etten minä tiedä. Kohteliaasti he ohjasivat minut minulle tarkoitetulle paikalle ja huolehtivat että ruokaa ja juomaa on varmasti koko ajan saatavilla. Oppimani tavan mukaan ehdin hetken miettiä, että mitähän he miettivät minusta ja osaanko käyttäytyä ( no se on taas ihan oma tarinansa ) ? Mitä ihmettä? Miksi ajatukseni kiertyivät tarkastelemaan sitä, mitä he ajattelevat minusta. Miksi ihmeessä ajattelin, että he arvioivat minut negatiivisilla arvoilla. Pohdiskelin näitä omia syntyneitä ajatuksiani hyvän tovin, sillä olin ainoa joka ei ymmärtänyt suurinta osaa heidän keskinäisestä keskustelustaan. Oli aikaa miettiä ja tutkiskella itseäni ja ympäristöäni. Tulkinnat tulivat puhtaasti omista luuloistani. Todellisuus oli se, ettei kukaan osoittanut mitenkään missään vaiheessa, että joku minussa, tekemisessäni tai tekemättä jättämisessäni olisi pielessä. Oli tervehdyttävää pysähtyä siinä toisistaan välittävän ihmisjoukon keskellä.
Tekemättä jättäminen oli myös minulle koetinkivi. Olla kokonainen vuorokausi VAIN vieraana. Olla seuraavanakin vuorokautena VIERAANA. Johan se lapsuudenkodissa opetettiin, että pitää viedä vähintään käyttämänsä astiat tiskiin. Mielellään osallistua emäntää auttamaan muutoinkin. Tällä tiedolla olen taivaltanut tähän päivään saakka. Huonoa omaatuntoa ja huonommuutta kokien istuessani, vain istuessani ruokapöydässä ja odottaen että syötävät tuodaan nokan eteen kuin ravintolassa konsanaan. Mitä ihmettä? Onko oikein olla passattavana? Miksi ihmeessä sitä ei voi luonnostaan asettautua erikoisvieraan asemaan? No ristiriitaisena saadun kasvatuksellisen tiedon takia, kai. Jos toisaalta kerrotaan ja annetaan tuntea, että olen erityisen tärkeä ja erityinen ihminen joillekin omille perheenjäsenilleni ja samaiset ihmiset kertovat, että et ole mitenkään erityisempi kuin muutkaan maailman ihmiset - niin mihin sitä ihminen sitten itsensä osaa arvostaa? Olinko nyt se erityisen kohtelun ansainnut ihminen vaiko en? Ehkäpä tässä on yksi dilemma meidän jokaisen opittavaksi. Olemme samaan aikaan aivan ainutlaatuisia, ei ole toista minua ja se antaa luvan nauttia kaikesta ainutlaatuisena. Jokaisen ihmisen kuitenkin on hyvä tiedostaa olevansa yksi osanen tätä valtaisaa maailmankaikkeutta ja siinä mittakaavassa tasa-arvoinen toisten eläväisten kanssa. Mitä ihmettä tapahtui kirjoittaessani noita paria edellistä lausetta? Taistelin VAIN-sanaa vastaan. MITÄ IHMETTÄ? Mikä ihmeen vain... Paasaan muille ihmisille tuon tuostakin heidän arvokkuudestaan ja ainutlaatuisuudestaan ja omalle kohdalle tuo opittu "vaatimattomuus kaunistaa" - ajatus tuppaa tulemaan aina vain. Eihän se tarkoita, ettenkö arvosta muita ihmisiä korkealle, arvoon arvaamattomaan vaikka osoitan arvostavani itseänikin. Opittavaa siis vielä on.
Minua kohdeltiin kuin erityistä juhlavierasta konsanaan. Kaikki suomea osaavat osallistuivat säännöllisesti tulkkaamiseen ja osoittivat huomaavaisuuttaan keskustelemalla kanssani. Jopa perheen pää keskusteli kanssani useammin kuin erikseen kenenkään muun kanssa. Se lienee lupa tulkita niin, että he halusivat minun viihtyvä ja tuntevan olevani tervetullut heidän luokseen. Olin ja olen hyvin otettu kaikesta siitä huomiosta jota osakseni sain. Ihmetykseni kokemaani kohtaan on lapsen ihmettelyn kaltaista aitoa ja kiinnostunutta, tutkiskelevaa. Avaten itsessäni uusia tutkiskelun aiheita...mitä ihMEttä...
Sain huomata samalla vierailulla, että miten helposti sitä voi aiheuttaa hämmennystä ja vääriä viestejä isäntäväelle. Tämä kappale sisältää kämmäilyosion =). Huomasin aiheuttaneeni syvää hiljaisuutta muuten niin hilpeässä joukossa poistumalla itsekseni ulos, sen kummemmin asiaa kenellekään selittämättä. Ajattelin mennä ihastelemaan tähtitaivasta ja samalla tuulettelemaan hikisiä kainaloitani, oikaisemaan selkäruotoani. Poistumisellani ei siis ollut mitään erityisempää tarkoitusta, ei viestiä muille läsnäolijoille. Jotenkin aistin talon sisällä olevan liikehdinnän ja palatessani sisään tunnelma oli muuttunut hmmm varovaisemmaksi. Se siitä jonkin ajan jälkeen palasi liki entiselleen, mutta jokin ottia tuota muuttui. Olin aiheuttanut epävarmuutta isäntäväelle viihtymisestäni. Pienistä kaikki siis voi olla kiinni. Toinen liki vastaava tapahtuma sattui kun talon emäntä lähti käymään autollaan jossain ja katsoin tilaisuuteni tulleen; keittiöön ja äkkiä tiskejä laittamaan kun en muutakaan äkkiseltään osannut. Virhe. Tuplavirhe. Eeei ei ei ei ei. Vanhempi rouva oli hieman ihmeissään ja kysyvän näköisenä ihmetteli, mitä meinaan. Johdattelin kohteliaasti hänetkin vain istumaan, pois keittiöstä. Sillä hän aktivoitui heti tekemään keittiön puolelle jotain kun menin sinne. Ilmeisesti annoin ymmärtää, että "joutaisivat jo tekemään tuota ja tuota tuon istuskelun sijaan". Hjooh. Se ei ollut tarkoitukseni. Ehdin aloittaa astianpesukoneen täyttöä kun ensimmäinen kohtelias käsky tulla pois keittiöstä tuli. "Ihan kohta...tulen tulen.." ...ja jatkoin isompien astioiden tiskaamisella. Lisä-ääniä - tule pois, ei uutenavuotena saa tehdä töitä. Mitä ihmettä? Oli lähdettävä, kaikenikäinen miesväki katsoi minua lempeän tuimasti. Osoittelivat tuoliani, että tulehan tuohon nyt istumaan ja syömään.Viesti oli selkeä - TOTTELE! Olet VIERAANAMME. Ja silti sain tökeryyteni samantien anteeksi.
Samaisessa tekemisen riemussani olin viestittänyt, että tämä vierailu alkaa olla kohdaltani ohi. Minulta alettiin kysellä, että olenko lähdössä jonnekin. Mitä ihmettä, miten niin? No täällä syödään koko yö uutena vuotena, veit lautaset pois, oletko lähdössä pois? O-ou, virhe viestinnässä. Näin ihmisten katseissa miltei tuskaa heidän nähdessään, että olin tyhjentänyt paikkani. Koetin kertoilla, etten enää jaksaisi tälle yötä syödä mitään. Pyysin anteeksi. Hain keittiöstä uuden lautasen, huomasin täyttäväni siihen syötävää samalla tupisten, etten enää jaksa tänä yönä syödä mitään. Aamuun mennessä lautaseni oli kuitenkin tyhjä. Olin tokikin aiheuttanut suomalaisella tehokkuusmentaliteetilla jopa pahaa mieltä. Oli jälleen kerran aikaa miettiä, että miksi ihmeessä sitä tarvitsee aina olla niin tuhannen tehokas? Mikä ihmeen arvostus kysymys se se on? Todellisuudessa kun kuitenkin se toisten ihmisten läheisyys, kuuleminen ja kuulluksi tuleminen, halaaminen ja halatuksi tuleminen...ne ovat niitä oikeasti tärkeitä asioita. Ei se, että onko ne tiskit koneessa ensimmäisenä ja pöydän pinta kiiltävänä. Se ei tee onnelliseksi. Miellyttää ehkä silmää mutta miellyttää se kuulkaas hyvä ruokakin. Niin silmää kuin mahaakin. Ja toisten ihmisten läheisyys.
Minua kohdeltiin kuin kuningatarta. Tai no, en tiedä miten kuningattaria kohdellaan mutta kuvittelisin, että kovin arvostaen ja huolehtien siitä, että hänellä on kaikki tarvittava ja enemmänkin. Olin valtaisan hämmentynyt. Syystä tai toisesta olen tarvinnut omaan kasvuuni tämän eri kulttuurin läsnäolon. On pakko pysähtyä. On pakko tutkiskella erilaisuuttamme. On elettävä todeksi omat sanat. Olen saanut erikoisen hienon paikan yhdistää hyviä seikkoja omasta kulttuuristamme ja heidän kulttuuristaan. Mitä rikkautta se onkaan! Kunpa vielä joku päivä osaisin jakaa sitä tieto-taitoa muille kanssaeläjilleni.
Haluanpa vielä kirjoittaa ajatuksistani parisuhteista ja perheistä ja kulttureidemme välisistä eroista. Vain muutamalla sanalla vain muutamasta asiasta. Miten aidosti voikaan syntyä sydämenpalo siihen, että "palvelee ja passaa" puolisoaan, vanhempiaan, lapsiaan. Olen saanut tuntea häivähdyksen tuosta tunteesta. Sitä ei ole ollenkaan vaikea sisäistää ja ymmärtää, sillä se tulee luonnostaan. Mitenkö? Miten ihmeessä se toinen ihminen alistetaan tottelemaan ja palvelemaan? Huomasit varmasti meidän TASA-ARVOA pursuavan yhteiskuntamme ajatusmaailman mukaisen sanojen käytön. Se oli täysin tarkoituksellista. Tasa-arvo höyhötyksemme on mennyt aivan liian pitkälle. Siitä on tullut vallan väline. Miksi ihmeessä ajattelen näin? No. On aika selvää, että jos sinua kohdellaan kunnioittavasti, tehdään olostasi "kuningatarmainen", mikä ikinä se tunne ja kuvantamismuoto onkaan - mutta saat kohtelua, jolla saat tyydytystä itsellesi kaikilla elämän alueilla. Toinen ihminen tukee sinun tunnettasi olla SE ainoa tärkeä, arvokas ja rakastettu, kirkkain tähti. Aika luonnollisesti se kääntyy toisinpäin. Enpä olisi uskonut aidosti heräävän minussakaan ajatusta, jonka lyhykäisyydessään voi kuvailla sanoilla " herrani valtiaani, mitä vain". Pysähdyin miettimään miten tuollainen ajatus ja tunne voi syntyä. Onko minua manipuloitu? Lopputulos kääntyy aina siihen, että sitä vilpittömästi haluaa antaa toiselle saman tunteen kuin on itse saanut kokea. Jotta se toinenkin ihminen saa tunteen siitä, miten erityisen tärkeässä asemassa hän on elämässäni. Siinä suuria salaisuuksia todellisen tasa-arvon toteutumiseen. Meidän kulttuurissamme on saatu näyttämään alistamiselta ja alistumiselta se, että vaimo passaa miestään ruokaa tarjoillessaan, hakiessaan pieniä asioita pyynnöstä tms. Tekeekö sitä kukaan vapaaehtoisesti ellei saa juhlallista kohtelua jossain muualla tai joskus toiste toisessa tilanteessa? Ei tee. Jos parisuhteessa on ongelmia, ne tulevat hyvin herkästi perheen ja suvun, tuttavien nähtäväksi. Palveleva asetelma ei ole aito, siinä ei ole tunnetta tai tunne on negatiivinen. Ja kuinka ollakaan, jokainen tietää, että syyt ovat syvemmällä. Täytyy sanoa, että arvostukseni erilaisia roolituksia kohtaan on noussut uuteen kategoriaan. Jossain elämäni vaiheessa ajattelin, ettei miestä toinna passata tasan yhtään kun ne on niin veteliä...muuttuvat entistä veltoimmaksi ja ylimielisemmiksi passaamisesta. Se tunne oli aito ja kumpusi omasta kokemuksestani. Toisaalta voin kääntää ajatukseni toiseksi saatuani toisenlaista kokemusta asiasta. Tästä puuttuu teeskentely ja kulissit. Aitous pulppuaa kaikessa tekemisessä. Se on järisyttävän hienoa.
Ja kyllä. Tulen mielelläni yltiöhyvin kohdelluksi. Nautin laajemmin kuin fyysinen kehoni koskaan voi nautintoa tarjota saadessani kohtelua, jota olen tämän uuden kultturellisen ihmiseni kautta saanut kokea. Otan kaiken sen kunnioituksen ja arvostuksen ilolla vastaan. Sehän kasvaa moninkertaiseksi ja sitä on helppoa jakaa takaisin hänelle ja kaikille muille eläväisille. Jospa ystäväiseni sinun elämänkumppanisi osaa antaa sinulle kaikkea tuota samaa kuin minkä minä saan kokea. Ei se ole mahdottomuus suomalaisillekaan - unohtakaamme se "minulla on minun oikeuteni" - ajatusmaailma ja toteuttakaamme itseämme parhaimmilla taidoillamme. Tulemme itse onnelliseksi ja läheisemme saavat siitä osansa.
Sitä löytää itsensä hyvin monesti otsikon kysymyksen ääreltä. Äänenpainot ratkaisevat sen, onko kyseessä aidosti yllätyksellinen toteamus, tietämättömyydestä kumpuava kysymys, närkästyksen tuoma toteamus tai joku muu. Sisältö voi olla vielä moninaisempi kuin osaamme kuvitellakaan. Ainakin kun on kyse minusta.
Olen saanut olla viime aikoina tutustumassa toisen maan kulttuuriin ja ihmisiin. Arvata saattaa, että mitä ihmettä - on käynyt mielessä usein, hyvin usein. Olkoonpa yhtenä esimerkkinä tarinani kutsusta tulla ruokailemaan suvun keskuuteen. Istumajärjestystä saattoi ehkä (paino sanalla ehkä ) arvailla elämän tuomalla kokemuksella ja hetkellisellä silmäilyllä....no, ei osunut ihan oikeaan sittenkään, vaan siitä ei syntynyt sen kummempia ongelmia. Hehän tiesivät etten minä tiedä. Kohteliaasti he ohjasivat minut minulle tarkoitetulle paikalle ja huolehtivat että ruokaa ja juomaa on varmasti koko ajan saatavilla. Oppimani tavan mukaan ehdin hetken miettiä, että mitähän he miettivät minusta ja osaanko käyttäytyä ( no se on taas ihan oma tarinansa ) ? Mitä ihmettä? Miksi ajatukseni kiertyivät tarkastelemaan sitä, mitä he ajattelevat minusta. Miksi ihmeessä ajattelin, että he arvioivat minut negatiivisilla arvoilla. Pohdiskelin näitä omia syntyneitä ajatuksiani hyvän tovin, sillä olin ainoa joka ei ymmärtänyt suurinta osaa heidän keskinäisestä keskustelustaan. Oli aikaa miettiä ja tutkiskella itseäni ja ympäristöäni. Tulkinnat tulivat puhtaasti omista luuloistani. Todellisuus oli se, ettei kukaan osoittanut mitenkään missään vaiheessa, että joku minussa, tekemisessäni tai tekemättä jättämisessäni olisi pielessä. Oli tervehdyttävää pysähtyä siinä toisistaan välittävän ihmisjoukon keskellä.
Tekemättä jättäminen oli myös minulle koetinkivi. Olla kokonainen vuorokausi VAIN vieraana. Olla seuraavanakin vuorokautena VIERAANA. Johan se lapsuudenkodissa opetettiin, että pitää viedä vähintään käyttämänsä astiat tiskiin. Mielellään osallistua emäntää auttamaan muutoinkin. Tällä tiedolla olen taivaltanut tähän päivään saakka. Huonoa omaatuntoa ja huonommuutta kokien istuessani, vain istuessani ruokapöydässä ja odottaen että syötävät tuodaan nokan eteen kuin ravintolassa konsanaan. Mitä ihmettä? Onko oikein olla passattavana? Miksi ihmeessä sitä ei voi luonnostaan asettautua erikoisvieraan asemaan? No ristiriitaisena saadun kasvatuksellisen tiedon takia, kai. Jos toisaalta kerrotaan ja annetaan tuntea, että olen erityisen tärkeä ja erityinen ihminen joillekin omille perheenjäsenilleni ja samaiset ihmiset kertovat, että et ole mitenkään erityisempi kuin muutkaan maailman ihmiset - niin mihin sitä ihminen sitten itsensä osaa arvostaa? Olinko nyt se erityisen kohtelun ansainnut ihminen vaiko en? Ehkäpä tässä on yksi dilemma meidän jokaisen opittavaksi. Olemme samaan aikaan aivan ainutlaatuisia, ei ole toista minua ja se antaa luvan nauttia kaikesta ainutlaatuisena. Jokaisen ihmisen kuitenkin on hyvä tiedostaa olevansa yksi osanen tätä valtaisaa maailmankaikkeutta ja siinä mittakaavassa tasa-arvoinen toisten eläväisten kanssa. Mitä ihmettä tapahtui kirjoittaessani noita paria edellistä lausetta? Taistelin VAIN-sanaa vastaan. MITÄ IHMETTÄ? Mikä ihmeen vain... Paasaan muille ihmisille tuon tuostakin heidän arvokkuudestaan ja ainutlaatuisuudestaan ja omalle kohdalle tuo opittu "vaatimattomuus kaunistaa" - ajatus tuppaa tulemaan aina vain. Eihän se tarkoita, ettenkö arvosta muita ihmisiä korkealle, arvoon arvaamattomaan vaikka osoitan arvostavani itseänikin. Opittavaa siis vielä on.
Minua kohdeltiin kuin erityistä juhlavierasta konsanaan. Kaikki suomea osaavat osallistuivat säännöllisesti tulkkaamiseen ja osoittivat huomaavaisuuttaan keskustelemalla kanssani. Jopa perheen pää keskusteli kanssani useammin kuin erikseen kenenkään muun kanssa. Se lienee lupa tulkita niin, että he halusivat minun viihtyvä ja tuntevan olevani tervetullut heidän luokseen. Olin ja olen hyvin otettu kaikesta siitä huomiosta jota osakseni sain. Ihmetykseni kokemaani kohtaan on lapsen ihmettelyn kaltaista aitoa ja kiinnostunutta, tutkiskelevaa. Avaten itsessäni uusia tutkiskelun aiheita...mitä ihMEttä...
Sain huomata samalla vierailulla, että miten helposti sitä voi aiheuttaa hämmennystä ja vääriä viestejä isäntäväelle. Tämä kappale sisältää kämmäilyosion =). Huomasin aiheuttaneeni syvää hiljaisuutta muuten niin hilpeässä joukossa poistumalla itsekseni ulos, sen kummemmin asiaa kenellekään selittämättä. Ajattelin mennä ihastelemaan tähtitaivasta ja samalla tuulettelemaan hikisiä kainaloitani, oikaisemaan selkäruotoani. Poistumisellani ei siis ollut mitään erityisempää tarkoitusta, ei viestiä muille läsnäolijoille. Jotenkin aistin talon sisällä olevan liikehdinnän ja palatessani sisään tunnelma oli muuttunut hmmm varovaisemmaksi. Se siitä jonkin ajan jälkeen palasi liki entiselleen, mutta jokin ottia tuota muuttui. Olin aiheuttanut epävarmuutta isäntäväelle viihtymisestäni. Pienistä kaikki siis voi olla kiinni. Toinen liki vastaava tapahtuma sattui kun talon emäntä lähti käymään autollaan jossain ja katsoin tilaisuuteni tulleen; keittiöön ja äkkiä tiskejä laittamaan kun en muutakaan äkkiseltään osannut. Virhe. Tuplavirhe. Eeei ei ei ei ei. Vanhempi rouva oli hieman ihmeissään ja kysyvän näköisenä ihmetteli, mitä meinaan. Johdattelin kohteliaasti hänetkin vain istumaan, pois keittiöstä. Sillä hän aktivoitui heti tekemään keittiön puolelle jotain kun menin sinne. Ilmeisesti annoin ymmärtää, että "joutaisivat jo tekemään tuota ja tuota tuon istuskelun sijaan". Hjooh. Se ei ollut tarkoitukseni. Ehdin aloittaa astianpesukoneen täyttöä kun ensimmäinen kohtelias käsky tulla pois keittiöstä tuli. "Ihan kohta...tulen tulen.." ...ja jatkoin isompien astioiden tiskaamisella. Lisä-ääniä - tule pois, ei uutenavuotena saa tehdä töitä. Mitä ihmettä? Oli lähdettävä, kaikenikäinen miesväki katsoi minua lempeän tuimasti. Osoittelivat tuoliani, että tulehan tuohon nyt istumaan ja syömään.Viesti oli selkeä - TOTTELE! Olet VIERAANAMME. Ja silti sain tökeryyteni samantien anteeksi.
Samaisessa tekemisen riemussani olin viestittänyt, että tämä vierailu alkaa olla kohdaltani ohi. Minulta alettiin kysellä, että olenko lähdössä jonnekin. Mitä ihmettä, miten niin? No täällä syödään koko yö uutena vuotena, veit lautaset pois, oletko lähdössä pois? O-ou, virhe viestinnässä. Näin ihmisten katseissa miltei tuskaa heidän nähdessään, että olin tyhjentänyt paikkani. Koetin kertoilla, etten enää jaksaisi tälle yötä syödä mitään. Pyysin anteeksi. Hain keittiöstä uuden lautasen, huomasin täyttäväni siihen syötävää samalla tupisten, etten enää jaksa tänä yönä syödä mitään. Aamuun mennessä lautaseni oli kuitenkin tyhjä. Olin tokikin aiheuttanut suomalaisella tehokkuusmentaliteetilla jopa pahaa mieltä. Oli jälleen kerran aikaa miettiä, että miksi ihmeessä sitä tarvitsee aina olla niin tuhannen tehokas? Mikä ihmeen arvostus kysymys se se on? Todellisuudessa kun kuitenkin se toisten ihmisten läheisyys, kuuleminen ja kuulluksi tuleminen, halaaminen ja halatuksi tuleminen...ne ovat niitä oikeasti tärkeitä asioita. Ei se, että onko ne tiskit koneessa ensimmäisenä ja pöydän pinta kiiltävänä. Se ei tee onnelliseksi. Miellyttää ehkä silmää mutta miellyttää se kuulkaas hyvä ruokakin. Niin silmää kuin mahaakin. Ja toisten ihmisten läheisyys.
Minua kohdeltiin kuin kuningatarta. Tai no, en tiedä miten kuningattaria kohdellaan mutta kuvittelisin, että kovin arvostaen ja huolehtien siitä, että hänellä on kaikki tarvittava ja enemmänkin. Olin valtaisan hämmentynyt. Syystä tai toisesta olen tarvinnut omaan kasvuuni tämän eri kulttuurin läsnäolon. On pakko pysähtyä. On pakko tutkiskella erilaisuuttamme. On elettävä todeksi omat sanat. Olen saanut erikoisen hienon paikan yhdistää hyviä seikkoja omasta kulttuuristamme ja heidän kulttuuristaan. Mitä rikkautta se onkaan! Kunpa vielä joku päivä osaisin jakaa sitä tieto-taitoa muille kanssaeläjilleni.
Haluanpa vielä kirjoittaa ajatuksistani parisuhteista ja perheistä ja kulttureidemme välisistä eroista. Vain muutamalla sanalla vain muutamasta asiasta. Miten aidosti voikaan syntyä sydämenpalo siihen, että "palvelee ja passaa" puolisoaan, vanhempiaan, lapsiaan. Olen saanut tuntea häivähdyksen tuosta tunteesta. Sitä ei ole ollenkaan vaikea sisäistää ja ymmärtää, sillä se tulee luonnostaan. Mitenkö? Miten ihmeessä se toinen ihminen alistetaan tottelemaan ja palvelemaan? Huomasit varmasti meidän TASA-ARVOA pursuavan yhteiskuntamme ajatusmaailman mukaisen sanojen käytön. Se oli täysin tarkoituksellista. Tasa-arvo höyhötyksemme on mennyt aivan liian pitkälle. Siitä on tullut vallan väline. Miksi ihmeessä ajattelen näin? No. On aika selvää, että jos sinua kohdellaan kunnioittavasti, tehdään olostasi "kuningatarmainen", mikä ikinä se tunne ja kuvantamismuoto onkaan - mutta saat kohtelua, jolla saat tyydytystä itsellesi kaikilla elämän alueilla. Toinen ihminen tukee sinun tunnettasi olla SE ainoa tärkeä, arvokas ja rakastettu, kirkkain tähti. Aika luonnollisesti se kääntyy toisinpäin. Enpä olisi uskonut aidosti heräävän minussakaan ajatusta, jonka lyhykäisyydessään voi kuvailla sanoilla " herrani valtiaani, mitä vain". Pysähdyin miettimään miten tuollainen ajatus ja tunne voi syntyä. Onko minua manipuloitu? Lopputulos kääntyy aina siihen, että sitä vilpittömästi haluaa antaa toiselle saman tunteen kuin on itse saanut kokea. Jotta se toinenkin ihminen saa tunteen siitä, miten erityisen tärkeässä asemassa hän on elämässäni. Siinä suuria salaisuuksia todellisen tasa-arvon toteutumiseen. Meidän kulttuurissamme on saatu näyttämään alistamiselta ja alistumiselta se, että vaimo passaa miestään ruokaa tarjoillessaan, hakiessaan pieniä asioita pyynnöstä tms. Tekeekö sitä kukaan vapaaehtoisesti ellei saa juhlallista kohtelua jossain muualla tai joskus toiste toisessa tilanteessa? Ei tee. Jos parisuhteessa on ongelmia, ne tulevat hyvin herkästi perheen ja suvun, tuttavien nähtäväksi. Palveleva asetelma ei ole aito, siinä ei ole tunnetta tai tunne on negatiivinen. Ja kuinka ollakaan, jokainen tietää, että syyt ovat syvemmällä. Täytyy sanoa, että arvostukseni erilaisia roolituksia kohtaan on noussut uuteen kategoriaan. Jossain elämäni vaiheessa ajattelin, ettei miestä toinna passata tasan yhtään kun ne on niin veteliä...muuttuvat entistä veltoimmaksi ja ylimielisemmiksi passaamisesta. Se tunne oli aito ja kumpusi omasta kokemuksestani. Toisaalta voin kääntää ajatukseni toiseksi saatuani toisenlaista kokemusta asiasta. Tästä puuttuu teeskentely ja kulissit. Aitous pulppuaa kaikessa tekemisessä. Se on järisyttävän hienoa.
Ja kyllä. Tulen mielelläni yltiöhyvin kohdelluksi. Nautin laajemmin kuin fyysinen kehoni koskaan voi nautintoa tarjota saadessani kohtelua, jota olen tämän uuden kultturellisen ihmiseni kautta saanut kokea. Otan kaiken sen kunnioituksen ja arvostuksen ilolla vastaan. Sehän kasvaa moninkertaiseksi ja sitä on helppoa jakaa takaisin hänelle ja kaikille muille eläväisille. Jospa ystäväiseni sinun elämänkumppanisi osaa antaa sinulle kaikkea tuota samaa kuin minkä minä saan kokea. Ei se ole mahdottomuus suomalaisillekaan - unohtakaamme se "minulla on minun oikeuteni" - ajatusmaailma ja toteuttakaamme itseämme parhaimmilla taidoillamme. Tulemme itse onnelliseksi ja läheisemme saavat siitä osansa.
Tilaa: Blogitekstit (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti