Muuan työkaverini tarkisti naamakirjapäivitystä lukeneena, että oliko hän ymmärtänyt tekstini oikein - että olen laittamassa entiselle miehelleni hänen uutta vanhaa asuntoaan valmiiksi kalusteineen kaikkineen? Toinen edellisen työpaikkani työkaveri eilen ihmetteli samaa hieman pehmeämmillä sanoilla, hän totesi,että olet sinä hyväsydäminen kun noin valmiiksi teet.Riittäisi kuulema kun vain laitettaisiin osoitteet uusiksi.
Jäin pohtimaan omaa toimintaani. Tarvitseeko minun tehdä toiselle valmista? Mitä ovat ne syyt miksi toimin näin? Onko minulla syitä ja jos on, niin millaisia? Tekisikö hän samoin minulle? Yksinkertaisuudessaan vastaus kaikkeen on ei. Eihän minun tarvitse tehdä aikuiselle ihmiselle kotia valmiiksi muualle, hän kun ei näytä omatoimisesti edes olevan lähdössä. Mitä ilmeisimmin joku rumasanailu on vielä edessä, jotta lopullinen napanuoran katkaisu tapahtuu. Siinäpä se vinkki siihen, miksi ehkä olen huomaamattani tehnyt kaiken liiankin valmiiksi. Suhteemme on enemmänkin äiti-poikasuhde. Ollut sitä varmasti aina, tai ainakin vuosien saatossa minusta on tullut puolisoni äitihahmo. En ole hänen vaimonsa ollut enää aikoihin, vaan se ihminen joka huolehtii kaikesta hänen elämässään. Ja se näyttää jatkuvan edelleen. Olisiko minun aika katkaista napanuora? Ihan itseni takia. Hänenkin takiaan. Josko se päälle 50 vuotias mies jo alkaisi kokeilla omia siipiään? Minun nuoret poikani, miehenalut selviytyvät omillaan. Ja karkeimmillaan, minullahan on jo nuo omat pojat ja hänellä on oma äiti - joten roolit palautukoot omiin uomiinsa.
Tarkasteltuani omia syitäni ja tunteitani, on myönnettävä, että en ole luottanut hänen tekemiseensä ja selviytymiseensä. Tuskinpa hänen pahaaoloaan helpottaa se, että koti on valmiina. Oleneko hänen edes paha olla? Mitä uskottavimmin tämä eroratkaisu on helpotus hänellekin. Hän on enemmänkin erakko ja sinkkuluonteinen ihminen kuin parisuhteessa eläjä. Omien tuntemusteni tutkiskelu on edelleen paikallaan. Jos hoivaviettini meinaa jäädä päälle aikuisen miehen kohdalla, niin minulla on lienee aikaa jonka voisin suunnata itseni hoitamiseen ja itseni kuntouttamiseen. Se on uusi asia elämässäni, oma aika ja omat harrastukset. Jostain olisi aloitettava jotta koukuttuisin mukavasti ja alkaisin elää itselleni. Minusta kuoriutuisi uudenlainen minä.
Kysyin itseltäni myös sitä, että teenkö tämän kaiken helpottaakseni syyllisyyden tuntoani? En aivan puhtaasti tunnista syyllisyyttä. Ehkä hitusen siitä, että en ole tyytyväinen tähän elämään mitä elo hänen kanssaan tarjoaa ja se on ihan puhtaasti itsekästä tyytymättömyyttä. Minulla on silti kaikelle hyvät perustelut. Elämästäni kuitenkin puuttuu niin paljon. Niin monia perusasioita, joita jokainen on oikeutettu saamaan ja antamaan, kokemaan ja elämään. Kukaan muu ei kohdallani tee ratkaisuja kuin minä ja siksipä olen aikanaan päätynyt tähän eroratkaisuun. Puhuminen ja asioiden markkinoiminen ei ole tuottanut tulosta. Silloin vastaukset löytyvät tämän tyyppisistä ratkaisuista. Jonkun on oltava se, joka uskaltaa ja kantaa vastuunsa omista ajatuksistaan, omista ratkaisuistaan ja ottaa vastaan sen mitä tuleman pitää. Mainittakoon, että elämääni tullut uusi ihminen ei ole mitenkään alkuunpanija näissä ratkaisuissa, eikä syy mihinkään. Asiat ovat vuosia sitten alkaneita ja prosessi on ollut pitkä ja tarkoin harkittu, monia muutoksiakin siihen on välillä tehty, joustoa haettu. Prosessit ja päätökset on tehty paljon ennen kuin tiesin hänestä mitään, ennen kuin olin ensimmäistä kertaa häntä tavannutkaan.Olen pohtinut sitäkin, että tunnenko syyllisyyttä turhaan silloin kun sitä oikein itsestäni etsin? Vastaukseni siihen on kyllä, aivan turhaan.
Valinnat on tehtävä asia kerrallaan. Olen koettanut päästä tuon talossani asuvan miehen ajatuksiin mutta en ymmärrä niitä. Olen kääntänyt monesti tilanteet toisinpäin, jos minä olisin hän... Olisin niin monesti tehnyt jo toisin. Mutta. Hänen valintansa ovat hänen valintojaan. Minun valintani ovat minun valintojani. Olenhan elänyt kohtuu kouluttavan elämän. Kovista kokemuksista on kerta toisensa jälkeen pitänyt nousta ja etsiä tie ulos valoon. Olen ehkä ihmisenä vahvempi kuin hän. Ehkäpä jopa syön energioillani hänen elintilansa tai hän on nöyrtynyt olemaan äänetön yhtiömies. En tiedä mutta jotenkin ristiriitaista tämä kaikki on. Entistä ihmeellisemmän siitä tekee se, kun vertailen sydämeni valitun ihmisen elämää ja valintoja siihen mitä olen kotonani nähnyt ja kokenut.
Kyllä miehellä ja miehellä on eroa. Käsitykseni ylipäätään "ole mies" sanonnan sisällöistä on laajentunut ja muuttanut muotoaan. On herännyt kysyviä ajatuksia siitä, että ai tällainenko se oikea mies onkin... siinä on vielä selvitettävää. Sydämestäni toivon kuitenkin, että entiselle puolisollenikin elämä tarjoaa mukavuuksiaan ja hienoja hetkiä tulevaisuudessa, toivottavasti hänkin nauttii omasta elämästään. Tekee valintoja jotka vastaavat hänen sisäistä elämäänsä.
Minä olen päättänyt suunnata ajatukseni alkukesään ja ulkomaan matkaan, järjestän sen jotenkin. Parhautta olisi matka opmien tyttöjen ja Nikin kanssa. Suunnitelmiahan minulla jo on, joten niiden mukaan edetään =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti