Miehen kosketus

Olen törmännyt elämässäni ihan uuteen nautinnon tasoon. En tiennyt nauttivani miehen kosketuksesta niin paljon, en osannut kuvitella miten kauan iloinen ja nautinnollinen olotila jatkuukaan - olen jollain uudella onnellisuuden tasolla tälläkin hetkellä. Suorastaan hurmoksessa, edelleen, vielä vuorokausien jälkeenkin

viimeisimmästä konkreettisesta kosketuksesta.





Pienestä tyttösestä lähtien olen Lyydia-mummoni ja Anna-mummoni esimerkkien avulla oppinut olemaan vahva ja itsenäinen suomalainen taistelija nainen. Nainen joka hoitaa kaiken, aivan kaiken itse, jos ja kun tarve vaatii. Oli kyse sitten ruuanlaitosta, pyykin pesusta, lasten hoitamisesta, toisten aikuisten auttamisesta, auton renkaiden vaihtamisesta, kaapiston kasaamisesta ja seinälle asentamisesta, pienen remontin tekemisestä, paskan lapioimisesta silkin ompelemiseen ja niillä välineillä mitä on tarjolla. On ajettu traktorilla, nelirattaisella jos toisellakin ja moottoripyöräilykin sujuu. Saranat on rasvattu itse. Puut on sahalla sahattu, kirveellä pienemmiksi hakattu ja pinot pinottu itse, kannettu sisään ja sytytelty tulet, lämmitetty kotia tarpeen mukaan. Kivet maasta kaiveltu lapiolla, kottareilla kärrätty milloin minnekin. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, kiitollisena toki siitä, että monia asioita on tullut vastaan.

Hommaan kuin hommaan on aina tartuttu. Vaikutti se sitten raskaammalta tai kevyemmältä. On ollut pakko. Kodistani on aina miespuolisten ihmistenkin asuessa kanssani puuttunut mies. Se mies, joka tekee miesten töitä. Se mies, joka huoltaa, korjaa huolehtii. Pitää järjestystä yllä, järjestää paikat ja asiat niin, että kaikki hoituu helpommin. Ai helpommin. Mitä se sellainen on, mitä se tarkoittaa? Onko sellaista olemassakaan?

Ja nyt. Nyt se on tapahtunut! Kotonani asustelee ajoittain mies - MIES - joka tekee miesten hommia. Ensimmäistä kertaa kotoani löytyy työkaluja niille tarkoitetuilta paikoiltaan. Ensimmäistä kertaa joku muu tekee paljon parempaa jälkeä kotini sisällä ja ulkona kodikkuutta luodessaan siisteyden ja järjestyksen kautta kuin mihin itse ehdin ja kaikkea tehden olen suoriutunut. Miten nautinnollista. Virheetöntä. Siistiä. Tilaa luovaa. Olen käsittämättömän yllättynyt omasta reaktiostani. Minä, joka en ole ollenkaan pedantti enkä mikään kotitalousihminen, en niin viimeisen tarkka mistään. Tunnen saaneeni vierelleni ihmisen, joka ravitsee kaipaamaani järjestystä. Auttaa järjestelemään myös sisäistä minääni.

Miten ilahtunut voikaan olla siitä, että kaikille on oma paikka. Olenko sittenkin sulkenut jonkun pedanttisuuden itsestäni? Olenko hosunut elämässäni tavarat ja asiat sinne päin, vaikka olisinkin halunnut kaiken olevan justsilleen ja tiptop? Todellisuus lienee näiden välimaastossa. Tunnustettakoon, että yksi järjestyksellinen piilopakkomielle minulla on aina ollut. Astioiden kuivauskaappi. Siellä lautasten on mielestäni pitänyt olla kokonsa mukaisesti järjestyksessä. Hullua mutta totta. Minua ei häiritse, jos jonkun muun ihmisen lautaset ovat ihan sikinsokin mutta omassa kaapissani järjestelen ne, jos ne ovat jonkun toisen jäljiltä sekaisin. Lisää tunnustuksia. Ensimmäisellä vierailullani Nikolain luona katsoin hänen astiakaappiinsa ja ilahduin. Hänen lautasensa olivat samalla periaatteella kaapissa kuin omani. Naureskelin omalle turhamaisuudelleni mutta se antoi minulle mieleisen kuvan ihmisestä. Ainahan sitä voi vierasta odotellessaan siivoilla kotiaan aika hyväksi mutta harva meistä astiakaappiaan järjestelee vieraiden varalle. Se on siis aika aito paikka kuvastaen jotain meistä itsestämme.

Enpä arvannut tuolla kaappiin kurkistamisella olevan tällaisia vaikutuksia. Olen sanonut, että kotini on hänenkin kotinsa ja täällä saa tehdä kaikkea sitä mikä mukavalta tuntuu, tarttua siihen mikä silmään pistää ja näyttää kaipaavan käden kosketusta. Noita paikkoja on löytynyt, useita. En arvannut miten iloiseksi toisen ihmisen osallistuminen minut tekee. Olen pohtinut sitäkin, että miksi nämä tuntemukset ovat minulle näin suuria. Osa syynsä lienee siinä, että entiset mieheni eivät vain ole olleet tekijämiehiä. Toisekseen, en varmasti ole helposti päästänytkään ketään tekemään kodissani mitään. Siihen tarvitaan riittävän vahva ihminen. Sellainen, joka uskaltaa ottaa paikkansa, vastuunsa ja tehtävänsä, ihminen joka osaa päättää asioista ihan itse. Huomaten samalla, miten vahvuuteni on myös heikkouteni ja kaipaan hellää huolenpitoa kaikilla elämän osa-alueilla. Myös ruuvimeisseleiden järjestelyssä.

                                                Tämä mies on ihminen, joka osaa tulla tilaani.
                                  Osaa tulla reviirilleni niin, että uskallan hänet siihen päästää ja antaa olla.
                                               Osaa tehdä omia ratkaisuja minut huomioiden.
                                                Muistaa osoittaa rakkauttaan monella tavalla.


Tiesin viime keväänä, että tämä talo pihoineen on minun kotini ja tästä tulee sellainen paikka jossa perheeni kanssa tulen viihtymään. Nyt mielikuvani vahvistuvat entisestään. Monet asiat mahdollistuvat ihan oikeasti. Rinnallani on mies, joka haluaa samoja asioita. Mies, jonka silmää ja sielua ilahduttavat samanlaiset asiat. Mies, jonka kanssa on ilo suunnitella kotiin ja sen ympäristöön tehtäviä asioita. Nähdä samalla mahdollisuudet omaan rauhaisaan olemiseen yksin, yhdessä ja ystävien sekä sukulaisten kanssa. Tämä on sitä mitä olen kaivannut. Miehen kosketusta laajemmin kuin ihollani kulkevana hetkenä - vaikka se onkin tärkeämpää kuin naulalaatikon paikka varaston hyllyllä. Mies voi koskettaa tekemällä tavallisia arkisia asioita. Olemalla se, joka tekemisillään tukee minun työtäni ja pyrkimystäni johonkin tiettyyn suuntaan. Se on sitä kun pihakiveys on roskaton. Se on sitä kun kaikki on loogisessa järjestyksessä. Se on sitä kun jääkaapista löytyy valmista ruokaa. Miehen kosketus on sitäkin kun hän on jättänyt villasukkansa sukkahyllylle ja takkinsa takkikaappin. Hän kertoo tulevansa takaisin puhumatta sanaakaan.

Miehen kosketus on voimaltaan suuri, herkkyydeltään kuvailematon, turvallisuudessaan vakaa. Se tuntuu iholla. Se tuntuu sydämessä. Se näkyy silmissä ja silmäillessä. Se on kaikkialla. Silloin kun tuo kosketus on hyvää, on tässä hyvä olla. Vilunväristykset käyvät lävitseni ajatellessani sitä vaihtoehtoa, jossa moni nainen kokee ikäviä kosketuksia. Niitä hetkiä, jolloin iho kokee kylmää ja kipua, halveksuntaa. Hetkiä, jolloin silmät näkevät kipua ja surua aiheuttavia asioita.

Onnekseni olen saanut tulla elämässäni tähän tilanteeseen, jossa saan tutkiskella rauhassa hienoja tuntemuksia.
Opetella myös vastaanottamaan.
Makustella laajuudessaan kaikkea sitä mitä tämä mies minulle tarjoaa.

Olen varmasti tehnyt elämässäni joskus jotain hyvin ja oikein kun olen tänään päässyt tähän nautiskelijan osaan. Rakastan tätä miestä - ja uskallan sanoa, että itseänikin päivä päivältä enemmän.
                                           
                                               Kiitos siitä kuuluu Miehen Kosketukselle.