Sydän lävistetty liian monta kertaa - kuka sen määrittää?
"Olen syntynyt vapaudesta.
Olen lentänyt aina tuulta päin.
Olen luopunut rakkaudesta, jotta saisin sen pitää itselläin.
Olen pudonnut korkealta, ja siksi tiedän missä seison nyt.
En ole näyttänyt sisintäni,
mutta lauluni kautta kuulet sen, tämä sieluni tumma ääni.
Sen vapautan ja vangitsen ja päiväni yksinäiset,
nämä siipeni rikkinäiset olen muuttanut säveliksi..
...hiljaisuus on vain vierelläni nukkunut..."
Tuo laulu sisältää paljon viisaita sanoja, jotka voin allekirjoittaa eletyksi ja koetuksi omalla kohdallani. Edellisessä blogissani oli tarkoitukseni pohdiskella rakastumista ja rakastettuna olemista.
Joskus sitä on luovuttava rakkaudesta, jotta sen saisi pitää ihan itsellään. Tuossa lausahduksessa piilee monta tarinaa. Jossain tilanteessa on viisautta luopua toisesta ihmisestä, jotta saa pitää häneen liittyvän rakkauden itsellään. Jottei katkeruus ehdi vallata mieltä, jottei joku muu välejä kaihertava seikka nakerra molempia kylmiksi ihmisiksi. Mikä suurinta viisautta rakkaudesta puhuttaessa on irtaantuminen rakastettavasta ihmisestä, jopa elämän suurimmalta tuntunut rakkaus jätettävä, jotta saisi pitää rakkauden itsellään. Itsensä rakastamisen. Kaiken rakastamisen pohja on loppujen lopuksi kuitenkin siinä, että rakastamme itse itseämme. Sellaisena kuin olemme. Annamme itsemme kasvaa niin kauniiksi ja voimalliseksi kuin sydämessämme oleva rakkaus meitä kasvattaa.
Rakkauden tunteet suuntautuvat yleensä johonkin toiseen henkilöön. Missä vaiheessa olemme unohtaneet katsoa sisään päin? Kaipaamme toisten ihmisten läheisyyttä, hyväksyntää ja rakkautta. Monesti uskomme, että emme pääse elämässämme eteenpäin ilman toista ihmistä. Suurimpina yksinäisyyden hetkinä kuka tahansa ja mikä tahansa rakkaudeksi tulkittava teko ja asia käy - vaikka todellisuudessa se on suurta itseämme kohtaan suunnattua huijausta. Asetamme itsemme haavoitettavaksi ja olemme valmiita haavoittamaan toisia - rakkauden varjolla. Rakkaus on valtaisa voima ja sen sävyihin kääritään paljon myös pahaa, vaikka rakkauden voima on parantava, lämmin, hoitava, hyväksyvä, kantava, kannustava, rakastava. Ikävissään ihminen voi käpertyä aiemmin opittuihin tapoihinsa tai epätoivoisiin tekoihin - rakkauden vuoksi.
http://www.youtube.com/watch?v=EHKajNhrv9Q
Olen pudonnut korkealta, ja siksi tiedän missä seison nyt.
Tässä iässä, parhaassa mahdollisessa iässä, olen ehtinyt kokea rakkautta sen eri sävyissä ja erilaisissa merkityksissä. Myös etsien sitä väärin perustein. Myös raviten yksinäisyyttäni nojaten toiseen yksinäiseen ihmiseen - ja jääden edelleen yksinäiseksi. Hetken onni, ilo ja kokemus ei tuonutkaan sitä mitä hain.
Pitkäkään liitto elämäni rakkauden, tuon lasteni isän kanssa ei tuonut sitä mitä sieluni ja sielumme kaipasivat. Oli paljon hyviä vuosia ja hetkiä, helmiä arjen keskellä - rakkauttakin, siten kuin sitä "itsekin lapsina" osasimme tuottaa ja kokea. Siten kuin saamistamme lähtökohdista sitä osasimme toteuttaa, elää ja kokea. Niin keskeneräisinä.
Pienin askelin olen saanut kohdata ihmisiä, jotka ovat saaneet minut huomaamaan rakkauden suurimpia salaisuuksia ja lainalaisuuksia. Avaamaan silmäni ja avaamaan sydämeni ovista myös sen sisemmän oven. Rakastamaan. Ottamaan rakkautta vastaan, olemaan lempeä ja armelias myös itselleni ja rakastamaan pyytettömästi kaikkia kanssaeläjiäni. Olen samalla saanut oppia, että tällaisen aidomman ja kokonaisvaltisemman rakastamisen kautta saan paljon takaisin. En tarkastele asioita enää mustavalkein tunnelmin. Olen oppinut syvimpiä totuuksia; emme omista ketään, emme edes hallitse ketään. Olemme jokainen omasta vapaaehtoisuudestamme osa toistemme elämää. Siihen on kasvaminen ja tyytyminenkin. Miksi ilmaisen edes tyytymistä - sehän on sävyltään negatiivinen, rajoitteinen, ehkä pettymystäkin ilmaiseva. Selitys on helppo - kasvaminen aitoon ja pyytettömään rakkauteen ei ole ihan niin helppoa, että kun sen kerran kuulee, niin kaikki sujuu kuin tanssi. Eeehei. Sitä huomaa vielä vuosienkin jälkeen joutuvansa toisinaan tunteidensa vietäväksi ja silloin omat ajatukset ovat monesti solmussa, ne ovat hankalia kantaa ja haasteellisia puhdistaa mielestä, haasteellisia asettaa todellisuuteen. Me naiset olemme varmasti mestareita sotkemaan ajatuksiamme päästäessämme tunteet irti.
Elämä on jatkuvaa oppimista, myös rakkaudessa ja rakastamisessa. On tilanteita jolloin miltei hävettää sanoa, että olen TAAS eronnut ja aloitan TAAS uutta elämää. Näen ne epäilevät ja arvostelevat katseet ja huokaukset;" ei siitä tule mitään - onhan tuo jo nähty, eikö se opi ja ei se vaihtamalla parane". En mene kieltämään yhtäkään noista ajatuksista, sillä jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Jopa silloinkin kun ei ole tietoa taustoista ja tilanteista joissa sitä itsekukainenkin on elänyt. Kuitenkin korkealta pudonneena tiedän missä seison nyt. Tiedän myös mitä olen oppinut ja missä on hiomista. Tarkastelen aiempia kokemuskiani oppikirjasena tähän vallitsevaan tilanteeseen ja koetan löytää "virheet" ja toimia nyt toisin - edellisten toimintatapojen tuomat vastaukset me jo tiedämmekin.
Yksinäisyys on tunnetila siinä missä rakastuminenkin. Molempia voi hoitaa ja ruokkia myös seksin avulla. Yllättävän monesti olen törmännyt tilanteeseen erottuani tästä toisesta avioliitostani, että monet, hämmästyttävän monet ihmiset katsovat minun olevan vapaata riistaa. He näkevät minut seksiä tarjoavana, vapaan linjan kannattajana, seksiä ikäiseni naisen puumamaisella kuumuudella ja kokemuksella kaipaavana sänkykamarin petona, jolla ei ole irstaudessa rajaa. Eronnut, reilu nelikymppinen nainen ei voi kaivata elämäänsä muuta kuin seksiä. No, ei se ihan noinkaan mene. Tottakai seksi on tärkeää myös ikäiselleni naiselle mutta ei se nyt ole noussut mitenkään erityiseen asemaan eron myötä. Viestejä ja ehdotuksia on sadellut siihen tahtiin, että päätin "lapselliseen tyyliin" ilmaista naamakirjassa olevani parisuhteessa. Minulla ON elämässäni MIES. En tarvitse tällä saralla apua - kiitos vain ajattelusta ja avunannon tarjoamisesta =) Mietin aikani tuota tilannetta. Mikä saa meidän aikanamme ihmiset tarjoamaan itseään vapaastikin irtosuhteisiin tai rinnakkaisiin suhteisiin? Syitä on varmasti paljon ja monenlaisia, en lähde yhtäkään niistä arvostelemaan, sillä enhän tiedä asioita niiden taustoilta.
Minä kuitenkin haluan rauhoittua kuuntelemaan itseäni ja ihmistä, joka on hiipinyt rinnalleni. Miestä, joka tarjoaa minulle hyvin paljon oppimista itsestäni. Huomaan monesti olevani yllättävissä seikoissa vanhojen tapojeni orja - edelleenkin. Nyt on aika oppia niistä pois, on aika pohtia miksi ajattelen niinkuin ajattelen ja mistä ne kulloisetkin tunnelmat kumpuavat. On turvallista käydä omaa raadollisuuttaan läpi. Tunnemaailma, rakkaus tämän miehen antamana on sen verran vahvaa, että sen syleislyssä voin hyvin rimpuilla omissa kasvukivuissani. Luotan siihen,että lähiaikoina olen entistä ehjempi minä.
Rakastavampi minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti