Elämän arvokkuus, mitä se on vai onko sitä?

Mitä onkaan tuo maaginen elämän arvokkuus, josta toisinaan puhutaan ja sitä tavoitellaankin aika ajoin? Lyhykäisyydessään se lienee puhtaasti kokemuksellinen asia ja hyvin erilainen eri elämäntilanteissa. Erilainen meillä jokaisella johtuen erilaisuudestamme ja omanlaisistamme kokemuksista joiden kautta olemme omanlaisiksemme kasvaneet. Rrrrakastan suomenkieltä, ai miten hankala tästä blogista mahtaakaan tulla <3

 Väitän, että jokaiselle meille on perhe tärkeä. Oli se perhe sitten millainen hyvänsä, kuuluipa siihen ketä hyvänsä ja kuinka kirjavista ihmisistä se syntyykään. Perhe on perusjuttu. Se antaa voimaa, se syö voimat, se eristää, se rakastaa. Varmasti jättää jälkensä. Kaipuunsa. Parhaimmillaan sen suuren voiman, jonka avulla jaksamme elämässä eteenpäin, tietäen ja tuntien, että on paikka, on ihminen/ ihmisiä, joka välittää minusta aina minuna, sattui mitä hyvänsä ja kuljettipa elämä minne tahansa. Paikka minne saa aina palata, pitkänkin poissaolon jälkeen.

Toinen tunnustettu tai tunnustamaton peruspilari on henkisyys, hengellisyys, joku niistä. Viimeistään suuren hädän hetkellä, kipeän luopumisen äärellä, katkeran kohtalon osuessa omalle kohdalle, huomaamme kaipaavamme jotain suurempaa, joka meitä voisi auttaa, tukea, lohduttaa, olla läsnä. Saatamme syyttää sitä jotakin suurempaa sen hetkisistä koettelemuksista. Summa summarum. Olemme osa jotain suurempaa ja sisäinen tarve tuntea se osana itseä on meissä. Omassa elämässäni ja osana toisten, monien ihmisten elämää, olen nähnyt niin monia vaihtoehtoja ja ratkaisuja tälle suuremmalle, että en lähde ketään erittelemään oikeassa oleviin tai vääräuskoisiin tai hihhuleihin. Kukin valitkoon itselleen parhaimman mukaan. Sen mukaan, joka omalle sisimmälle parhaimmalle tuntuu ja kasvattaa terveesti ihmisenä eteenpäin.

Mitä on elämän arvokkuus Sinulle?

Onko se suoriutumista työelämän vaateissa?
Onko se selviytymistä yhteiskunnan rattaissa?
Onko se askareiden tekemistä kodin sisällä kodikkuuden ylläpitämiseksi?
Mahtuuko siihen hyväntekemistä läheisten parissa tai kenties aivan vieraiden hyväksi?
Onko se itsesi huomaamista? Itsesi hoitamista kaikin eritavoin?
Sisältyykö elämäsi arvokkuuden mittareihin velaton koti, auto tai kaksi pihallasi?
Kuuluuko kuvioon se kultainen noutaja ja pari lasta?
Onko arvokkaan elämän mittarissasi glamouria, juhlia, matkustamista ja huikeita kokemuksia milloin missäkin?
Näyttäytyykö arvokas elämä sinulle kurjuutena? Köyhyytenä ja vaatimattomuutena?
Onko arvokkaassa elämässä työttömyyttä? Millainen osuus on sairaudella, voiko sellainen elämä olla arvokasta ja miten?

Ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia. Kaikki glamouri ja loistokkuus on erittäin sallittua myös sen arvokkaan elämän mittaristossa. Sitä suotakoon kaikille omien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Elämä voi olla äärimmäisen arvokasta myös vaatimattomammissa olosuhteissa. Siellä se arvokkuus tuntuu toisenlaisena. Ehkä. Toki glamourinkin keskellä tunne saattaa olla sama jos ihminen osaa pysähtyä hetkeen. Olla ja elää siinä ja tehdä hetkestä ainutlaatuisen ja kokemuksellisen ainakin itselleen. Jos nauttii kullan tunteesta iholla, valkaistuista hampaista, jotka hymyilevät kauniisti peilistä niitä ihastellessa, jos rahallisesti arvokas huipputeknologialla varustettu auto tuo sitä jotakin - se kaikki on silloin juuri sitä mitä pitää ollakin. Toivoen, että myös elämän peruskysymykset pysyvät mukana ja säilyvät arvokkaina koko matkan ajan.
Elämän taistelutannerta taivaltaville peruskysymykset tulevat lähelle väkisinkin. Kun on puutetta, huolta seviytymisestä ja ongelmia ja epävarmuutta vaikkapa terveyden kanssa, silloin pienet yksinkertaiset asiat kirkastuvat. Mikä onkaan oikeasti tärkeää? On hienoa nähdä onnellisuutta ihmisten välittäessä toisistaan. On ilahduttavaa nähdä hymy ihmisen kasvoilla. On sieluakin läikähdyttävää nähdä silmissä elämän palo ja nöyräkin kiitollisuus hetkeä kohtaan. On lämmittävää kohdata toisen arvostus toista kohtaan. Erityisesti itseä kohtaan.
Yksinäisyys on tämän ajan suurimpia sairauksia.
Hetkeksi penkille istahtaminen saattaa muuttaa paljon päivämme kulussa.

Elämä on kuljettanut minuakin moneen paikkaan. Monenlaisten ihmisten pariin. Upeisiin oppimistilanteisiin ja antanut laajan kasvupohjan minulle minussa. Tämän olen saanut kokea ihan omassa elämässäni jo pienestä lapsesta lähtien. Oli oma rikkautensa saada elää eriskummallisten sukulaisten keskellä ja oppia siinä samassa ihmissuhdetaitoja, kiitos kahden erilaisen suvun, jotka yhdistyivät vanhempiemme kautta. Miten kiitollinen olenkaan kaikesta siitä.

Työni on aitiopaikka elämän todellisuudelle. Jatkuva pohdintoja herättävä kokonaisuus. Mahdollisuuksia luovat niin hoidettavat kuin heidän läheisensä, puhumattakaan työkavereista, työyhteisöstä ja vallitsevista käytänteistä. Yhteiskuntamme luomista mielikuvista, siitä, mikä on kenenkin mielestä arvokasta ja miksi. Mihin pyrimme, millä keinoilla ja miksi? Toisinaan, aika monestikin tuntuu, että tuo viimeinen kysymys, miksi, jää liian usein käyttämättä. Miksi emme kysy, miksi tämä tavoite on tärkeä? Onko se oikeasti yksilön kannalta oikea ja se arvokkain ratkaisu? Työni on aika hektinen toimialanaan ja hoidot monesti kovin "agressiivisia", sisällöltään eteenpäin pyrkiviä, elämässä täyteen iskuun saattavia, "loputtomasti" elämää jatkavia, "nuorentavia", tottahan toki henkeä pelastavia. Monesti toki myös elämän laatua parantavia. Tuo on soinut niin monesti mielessä; elämän laatua parantava toimenpide. Hienosti sanottu. Missä kohtaa kulkee se hienon hieno raja, jolloin aktiivisesta, agressiivisesta, kajoavasta hoidosta siirrytään toisenlaiseen hoitoon? Eihän sellaiseen ole olemassa mitään ohjeistuksia, säännöksiä, eikä tarvitsekaan olla. Asiat ratkaistaan yksilön tasolla. Ihmisen kohdalla, siinä hetkessä, yhdessä. Ehkä yllättävän moni voisi elää kenties lyhyemmän aikaa mutta laadukkaammin jos hoitamista linjattaisiin toisin sellaisen "pakolla yrittämisen" sijaan? Ehkä yhteinen aika olisi kokemuksellisempaa.
Olin viime viikolla palliatiivisen hoidon luennoilla ja täytyy myöntää, että se tunnelma oli käsinkosketeltavaa. Mikä upea tunnelma. Miten valtava elämän arvostaminen nousi esiin juuri sitä kautta, että viimeisistä ajoista tehdään arvokkaita, kunnioittavia, oireita helpottavien hoitojen ja kokemuksellisen läsnäolon ja koskettamisen kautta kutakin ihmistä kuunnellen, kunnioittaen ja kokonaisuutena hoitaen. Suuri kunnioitus kasvoi niitä lääkäreitä kohtaan, jotka uskaltavat ottaa vaikeat asiat puheeksi ja sitä kautta kaikki saavat sanoa sanottavansa, vaikuttaa asioiden kulkuun ja saada mahdollisuuden arvokkuuteen koneiston rattaissa pyörimisen sijaan. En lähde tätä tilaisuutta nyt avaamaan enempää, mutta olipahan hieno päivä. Päivä, joka jälleen muistutti minua siitä, miksi tätä työtä teen, miksi tätä niin syvästi rakastan ja miksi haluan tehdä sitä kaikilla niillä taidoilla, joita minulla on.

Tehkäämme elämästämme arvokas alusta loppuun saakka. Aina kun välillä unohdamme tämän tärkeyden, palatkaamme takaisin armeliaina itsellemme, aika ja tilanteet vievät meitä ja kasvattavatkin samalla.
Rakasta itseäsi. Minäkin rakastan minua. Rakasta läheisiäsi, jokaista omalla tavallaan - niin hekin rakastavat sinua ja omani minua. Ole lämminsydäminen ihmisille unohtamatta oikeudenmukaisuutta.
Nauti hetkestä.
Älä pelkää sitä aikaa, kun matka alkaa käydä vähiin. Ota se arvokkaasti vastaan yksin ja yhdessä kokien.

Olet Arvokas. Anna toistenkin olla.